Kansallisen senioriliiton XXVIII liittokokous Savonlinnassa 2023

6.6.2023, 09.00 - 8.6.2023, 16.00
286 / 500
toimisto@senioriliitto.fi, 050 564 2656
Kansallinen senioriliitto ry:n hallitus on kokouksessaan 8.12.2022 päättänyt kutsua koolle varsinaisen liittokokouksen oheisohjelmineen Savonlinnaan 6.-8.6.2023.

Varsinainen liittokokous alkaa 7.6. klo 13.00 Savonlinnasalissa. Liittokokouksessa käsitellään sääntöjen kohdan 10 mukaiset asiat. Niihin kuuluvat liiton puheenjohtajan, kahden varapuheenjohtajan, valtuuston puheenjohtajan sekä valtuuston jäsenten ja varajäsenten valinta. Vaalit toimitetaan sähköisesti, joten kokousedustajalla tulee olla käytettävissään toimiva älypuhelin tai vastaava, jossa on internetyhteys.
 
Kokouksessa käsitellään myös selonteko liiton toiminnasta kolmelta edelliseltä vuodelta ja määritellään tulevan toiminnan ja talouden yleiset suuntaviivat kolmeksi seuraavaksi vuodeksi sekä jäsenyhdistysten tekemät aloitteet. Kokouksessa käsitellään lisäksi Kansallisen senioriliiton säännöt ja piirien ja paikallisyhdistysten mallisäännöt.
 
Liittokokoukseen on kullakin paikallisyhdistyksellä ja valtakunnallisella yhdistyksellä oikeus lähettää
yksi (1) edustaja kutakin alkavaa 200 jäsentä kohti ja kullakin piirijärjestöllä yksi (1) edustaja kutakin
alkavaa 2 000 jäsentä kohti. Kokousedustus määräytyy liittokokousvuotta edeltävän vuoden
viimeisenä päivänä (31.12.2022) olleen henkilöjäsenmäärän mukaan.

Edustusoikeus liittokokouksessa on vain edellisen vuoden jäsenmaksunsa suorittaneiden
varsinaisten jäsenten edustajilla, jotka jäsenyhdistys on ilmoittanut kokousedustajiksi liiton hallituksen määräämään aikaan mennessä ja sen määräämällä tavalla. Kokoukseen ei ole mahdollista osallistua tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

Liittokokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus liiton kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenillä, tukijäsenillä, valtuuston ja hallituksen jäsenillä. Liittokokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden
muillekin henkilöille.

Liittokokouksen ohessa järjestetään runsaasti oheisohjelmaa, joten kokousta seuraamaan toivotaan mahdollisimman paljon paikallisyhdistysten jäseniä. Päivien aikataulu on seuraava:

6.6.2023 Seniori Patina Golf -tapahtuma Kerimäellä, oheisohjelmaa, iltatapahtuma Seniorit linnassa
7.6.2023 Oheisohjelmaa, liittokokous alkaa, iltakonsertti ja päivällinen
8.6.2023 Liittokokous jatkuu ja päättyy, valitun valtuuston kokous

Lisää tietoa liittokokouksesta löytyy Kansallisen senioriliiton nettisivuilta ja tietopankista.
 

Ilmoittautuminen on sitova. Kokouspaketit laskutetaan sitä mukaan, kun ilmoittautuminen tapahtuu, kuitenkin viimeistään 22.5.2023 mennessä. Maksa lasku viimeistään eräpäivänä.

22.5.2023 jälkeen maksu palautetaan vain siinä tapauksessa, jos tapahtuma peruuntuu järjestäjän toimesta. Mikäli osallistuja sairastuu, hän voi periä osallistumismaksunsa omasta vakuutuksestaan lääkärintodistusta vastaan. Tästä syystä liitto suosittaa, että osallistujilla on kotimaan matkoilla voimassa oleva vakuutus.

22.5.2023, 16.00
Kansallinen senioriliitto ry
Liittokokous pidetään Savonlinnasalissa, Savonlinnassa.
Kylpylaitoksentie 4, Savonlinna
SAVONLINNA

* merkityt ovat pakollisia maksuja
1. Majoituspaketti SPAhotel Casino 3 vrk/ henkilö 455,00 € / 2. Majoituspaketti SPAhotel Casino 2 vrk/ henkilö 375,00 € / 3. Majoituspaketti Vuorilinna 2 vrk/ henkilö 295,00 € / 4. Majoituspaketti Vuorilinna (solu) 2 vrk/ henkilö 270,00 € / 5. Majoituspaketti SOKOS 2 vrk/ henkilö, KIINTIÖ TÄYNNÄ 395,00 € / 6. TÄYNNÄ Majoituspaketti Spahotel Casino 1 vrk/ henkilö TÄYNNÄ 275,00 € / 7. Majoituspaketti Vuorilinna 1 vrk/ henkilö 195,00 € / 8. Majoituspaketti Vuorilinna (solu) 1 vrk/ henkilö 185,00 € / 9. Majoituspaketti SOKOS 1 vrk/ henkilö, KIINTIÖ TÄYNNÄ 295,00 € / 10. Ohjelmapaketti 2 vrk/ henkilö (ei sisällä majoitusta) 165,00 € / 11. Ohjelmapaketti 1 vrk/ henkilö (ei sisällä majoitusta) 145,00 € / 12. Ohjelmapaketti vain iltajuhla (ei sisällä majoitusta) 120,00 € / 13. Liiton hallitus, puheenjohtajistot ja toimisto 0,00 € / 14. Majoituspaketti VUORILINNA 3 vrk/henkilö 395,00 € / 15. Majoituspaketti VUORILINNA (solu) 3 vrk/ henkilö 365,00 €
Yhden hengen huone 3 vrk 240,00 € / Yhden hengen huone 2 vrk 160,00 € / Yhden hengen huone 1 vrk 80,00 € / En tarvitse yhden hengen huonetta, jaan huoneeni toisen henkilön kanssa 0,00 € / En majoittaudu 0,00 € / Yhden hengen huone liiton hallitus, puheenjohtajistot ja toimisto 0,00 €
Virallinen kokousedustaja (äänivaltainen), materiaalimaksu 30,00 € / Tarkkailija (läsnäolo-oikeus kokouksessa, ei äänivaltainen) 0,00 € / Senioriliiton hallituksen pj, vpj, tai jäsen (sääntömääräinen, ei äänivaltainen) 0,00 € / Senioriliiton valtuuston pj, vpj tai jäsen (sääntömääräinen, ei äänivaltainen) 0,00 € / Näytteilleasettaja (näyttelypaikkamaksu) 300,00 € / Senioriliiton toimihenkilö 0,00 € / Median edustaja tai VIP 0,00 € / Virallisen kokousedustajan varahenkilö 0,00 € / Näytteilleasettaja (2.-5. henkilöt) 0,00 €