PERUTTU Rohkeasti eläkkeelle -etäkurssi Vaasassa ja Pohjanmaalla

16.2.2022, 12.30 - 17.2.2022, 15.00
10 / 30
rose@senioriliitto.fi

Tervetuloa Rohkeasti eläkkeelle -etäkurssille keskiviikkona 16.2. ja torstaina 17.2.2022 klo 12.30–15.00. Kaksipäiväinen kurssi järjestetään Teams-sovelluksessa vallitsevan koronatilanteen takia. Osallistujille lähetetään ohjeistus kurssille osallistumiseen ennen tapahtuma-ajankohtaa.


Kurssille otetaan alustavasti enintään 30 kurssiosallistujaa, joten paikkoja on hyvin rajallinen määrä. Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen, mutta ilmoittautumisen voi perua vielä kurssipäivänäkin. Kurssi on lähtökohtaisesti tarkoitettu erityisesti juuri eläkkeelle jäämässä oleville sekä jokin aika sitten eläköityneille henkilöille. 


Kurssilla käsiteltävinä teemoina ovat muun muassa eläköitymiseen liittyvät kokemukset, eläkkeelle siirtymisen tarjoamat mahdollisuudet sekä vinkit lisääntyneen vapaa-ajan hyödyntämiseksi. Kurssilla kuullaan seuraavat puheenvuorot, joiden aikana on mahdollisuus myös keskustella ja jakaa omia kokemuksia toisten kanssa:


16.2.2022
-Tervetuliaissanat ja esittelykierros (Rohkeasti seniori -hanketyöntekijä)
-Muutoksen kokeminen (valmentaja, konsultti, TkT Rauno Pääkkönen)

17.2.2022

-Edellisen kokoontumisen purku ja jatkuu teema: sopeutuminen muutokseen ja mahdollisuudet eläkkeelle siirryttäessä (TkT Rauno Pääkkönen)
-Vapaaehtoisuus (Vaasan kansallisten senioreiden puheenjohtaja Riitta Koski)
-Loppukeskustelu ja palaute


Kurssi on kaksipäiväinen ja osallistujalleen maksuton. Osallistumiseen tarvitaan verkkoyhteys. Itse Teams-kokousta varten ei tarvitse ladata tietokoneelle sovellusta, nettiselaimen käyttökin riittää. Kokoukseen osallistumisesta lähetetään video-ohjeistus ennen kurssia. Teamsiin littyvissä ongelmissa voi ottaa yhteyttä sähköpostitse etätoiminnan kehittäjä Aku Lehtoseen, aku.lehtonen@senioriliitto.fi.

Hyväksymme ensisijaisesti kurssille molemmille päiville ilmoittautuvat sekä hankkeen kohderyhmään kuuluvat (lähivuosina eläkkeelle jääneet/jäämässä olevat). Voimme kuitenkin ottaa myös yhdelle päivälle osallistujia sekä pidempään eläkkeellä olleita, mikäli paikkoja jää jäljelle.

Hyväksytystä kurssi-ilmoittautumisesta tulee vahvistus lomakkeella annettuun sähköpostiosoitteeseen.


Kansallinen senioriliitto ry
Teams-kokous verkossa
VAASA

* merkityt ovat pakollisia maksuja