PERUTTU Rohkeasti eläkkeelle -kurssi Turussa

2.2.2022, 12:30 - 3.2.2022, 15:30
0 / 30
rose@senioriliitto.fi

Tervetuloa Rohkeasti eläkkeelle -kurssille keskiviikkona 2.2. ja torstaina 3.2.2022 klo 12.30–15.30. Kaksipäiväinen kurssi järjestetään Turussa, Suomen liikemiesten lähetysliitto ry:n Sinitaivassalissa. Osoite on Rauhankatu 15 D, 20100 TURKU.


Huolehdimme tarkasti terveysturvallisen tapahtuman järjestämisestä Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n ohjeiden mukaisesti. Lisäksi olemme laatineet omat turvallisuusohjeemme, jotka lähetetään kurssille hyväksytyille osallistujille noin viikko ennen kurssia. Tarjoamme kurssiosallistujille kasvomaskit ja käsidesiä. Tapahtumiin otetaan alle puolet käytössä olevasta tilakapasiteetista, jotta riittävien turvavälien pitäminen on kurssin aikana aina mahdollista. Suosittelemme vahvasti, että osallistujat ovat rokottautuneet koronaa vastaan tai ovat sairastaneet koronaviruksen alle puolen vuoden sisällä (väliaikainen immuniteetti). Tapahtumaan ei tule osallistua, jos et tunne oloasi terveeksi.

Tilaan otetaan alustavasti enintään 30 kurssiosallistujaa, joten paikkoja on rajallinen määrä. Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen, mutta ilmoittautumisen voi perua vielä kurssipäivänäkin. Kurssi on lähtökohtaisesti tarkoitettu erityisesti juuri eläkkeelle jäämässä oleville sekä jokin aika sitten eläköityneille henkilöille.

Kurssilla käsiteltävinä teemoina ovat muun muassa eläköitymiseen liittyvät kokemukset, eläkkeelle siirtymisen tarjoamat mahdollisuudet sekä vinkit lisääntyneen vapaa-ajan hyödyntämiseksi. Kurssilla kuullaan seuraavat puheenvuorot, joiden aikana on mahdollisuus myös keskustella ja jakaa omia kokemuksia toisten kanssa:

2.2.2022
-Tervetuliaissanat ja esittelykierros (Rohkeasti seniori -hanketyöntekijä)
-Kulttuuria etsimässä (professori Jorma Uotinen)
-Tauko
-Muutoksen kokeminen (valmentaja, konsultti, TkT Rauno Pääkkönen)


3.2.2022

-Aloitus ja yhteenveto edellisestä päivästä
-Edellisen kokoontumisen purku ja jatkuu teema: sopeutuminen muutokseen ja mahdollisuudet eläkkeelle siirryttäessä (TkT Rauno Pääkkönen)
-Tauko
-Senioritoiminta (senioriaktiivi Aira Hellström)
-Loppusanat ja palaute (Rohkeasti seniori -hanketyöntekijä) 


Kurssi on kaksipäiväinen, maksuton ja siihen osallistuville tarjotaan kahvia sekä pientä purtavaa. Matkakuluista kurssin järjestämispaikalle kukin osallistuja vastaa itse.

Hyväksymme ensisijaisesti kurssille molemmille päiville ilmoittautuvat sekä hankkeen kohderyhmään kuuluvat (lähivuosina eläkkeelle jääneet/jäämässä olevat). Voimme kuitenkin ottaa myös yhdelle päivälle osallistujia sekä pidempään eläkkeellä olleita, mikäli paikkoja jää jäljelle.

Hyväksytystä kurssi-ilmoittautumisesta tulee vahvistus lomakkeella annettuun sähköpostiosoitteeseen.


Jos ilmoittaudut kurssille, mutta osallistumisellesi ilmaantuu jokin este, ilmoitathan asiasta mahdollisimman ajoissa sähköpostitse osoitteeseen rose@senioriliitto.fi. Ilmoittautumisen voi perua vaikka samana päivänäkin, flunssaoireisena tai huonovointisena kurssille ei tule osallistua.
Kansallinen senioriliitto ry
Suomen liikemiesten lähetysliitto ry:n Sinitaivassali
Rauhankatu 15 D, 20100 Turku
TURKU

* merkityt ovat pakollisia maksuja