Rohkeasti senioriksi -kurssi Oulussa

1.12.2021, 12.30 - 1.12.2021, 17.00
18 / 25
rose@senioriliitto.fi

Tervetuloa Rohkeasti senioriksi -kurssille keskiviikkona 1.12.2021 klo 12.30–17.00. Yksipäiväinen kurssi järjestetään Oulun pääkirjaston Oulu-huoneessa. Osoite on Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu.

Huolehdimme tarkasti terveysturvallisen tapahtuman järjestämisestä viranomaisohjeiden mukaisesti. Lisäksi olemme laatineet omat turvallisuusohjeemme, jotka lähetetään kurssiemme hyväksytyille osallistujille noin viikko ennen kurssia. Tapahtumissamme otetaan huomioon muun muassa turvaetäisyyksiä toisiin. Suosittelemme vahvasti, että osallistujat ovat rokottautuneet koronaa vastaan. Tapahtumaan ei tule osallistua, jos ei tunne oloasi terveeksi. 

Tilaan otetaan poikkeuksellisesti enintään 25 kurssiosallistujaa, joten paikkoja on rajallinen määrä. Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen, mutta ilmoittautumisen voi perua vielä kurssipäivänäkin. Kurssi on lähtökohtaisesti tarkoitettu erityisesti juuri eläkkeelle jäämässä oleville sekä jokin aika sitten eläköityneille henkilöille. Kurssilainen voi olla osallistunut Rohkeasti eläkkeelle -etäkurssille vuoden 2021 aikana.


Kurssilla syvennytään eläkkeelle siirtymisen jälkeen lisääntyvän vapaa-ajan hyödyntämiseen. Kurssilla käsitellään seuraavia aiheita asiantuntijapuhujien johdolla:

1.12.2021

-Tervetuliaissanat ja esittelykierros (Rohkeasti seniori -hanketyöntekijä)
-Vapaaehtoisuuden mahdollisuudet (Oulun kaupungin hyvinvointiedustaja)
-Senioritoiminta (senioriaktiivi, KM Tellervo Suoranta)
-tauko
-Vaikuttavaa viestintää - arjessa ja järjestössä (koulutussuunnittelija Niilo Nissinen, Kansio ry)
-tauko
-Talousvalmennusta eläkkeelle siirtyvälle (varainhoitaja Jukka Klemetti, OP)
-Digitaaliset palvelut (asiakkuuspäällikkö Susanna Alaluusua, OP)
-Loppusanat ja palaute

 

Kurssi on yksipäiväinen, maksuton ja siihen osallistuville tarjotaan kahvia sekä pientä purtavaa. Matkakuluista kurssin järjestämispaikalle kukin osallistuja vastaa itse.

Hyväksymme ensisijaisesti hankkeen kohderyhmään kuuluvat (lähivuosina eläkkeelle jääneet/jäämässä olevat). Voimme kuitenkin ottaa myös pidempään eläkkeellä olleita, mikäli paikkoja jää jäljelle.

Hyväksytystä kurssi-ilmoittautumisesta tulee vahvistus lomakkeella annettuun sähköpostiosoitteeseen.


Jos ilmoittaudut kurssille, mutta osallistumisellesi ilmaantuu jokin este, ilmoitathan asiasta mahdollisimman ajoissa sähköpostitse osoitteeseen rose@senioriliitto.fi. Ilmoittautumisen voi perua vaikka samana päivänäkin, flunssaoireisena tai huonovointisena kurssille ei tule osallistua.
Kansallinen senioriliitto ry
Oulun pääkirjaston Oulu-huone
Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu
OULU

* merkityt ovat pakollisia maksuja