Rohkeasti senioriksi -kurssi Salossa

4.11.2021, 11:30 - 4.11.2021, 16:00
20 / 30
rose@senioriliitto.fi

Tervetuloa Rohkeasti senioriksi -kurssille torstaina 4.11.2021 klo 11.30–16.00. Yksipäiväinen kurssi järjestetään Salon Sokos Hotel Rikalan Uskela 1&2 -kabineteissa. Osoite on Asemakatu 15, 24100 Salo.

Huolehdimme tarkasti terveysturvallisen tapahtuman järjestämisestä viranomaisohjeiden mukaisesti. Lisäksi olemme laatineet omat turvallisuusohjeemme, jotka lähetetään kurssiemme hyväksytyille osallistujille noin viikko ennen kurssia. Tapahtumissamme otetaan huomioon muun muassa turvaetäisyyksiä toisiin. Suosittelemme vahvasti, että osallistujat ovat rokottautuneet koronaa vastaan. Tapahtumaan ei tule osallistua, jos ei tunne oloasi terveeksi. 

Tilaan otetaan poikkeuksellisesti enintään 30 kurssiosallistujaa, joten paikkoja on rajallinen määrä. Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen, mutta ilmoittautumisen voi perua vielä kurssipäivänäkin. Kurssi on lähtökohtaisesti tarkoitettu erityisesti juuri eläkkeelle jäämässä oleville sekä jokin aika sitten eläköityneille henkilöille. Kurssilainen voi olla osallistunut Rohkeasti eläkkeelle -etäkurssille vuoden 2021 aikana.


Kurssilla syvennytään eläkkeelle siirtymisen jälkeen lisääntyvän vapaa-ajan hyödyntämiseen. Kurssilla käsitellään seuraavia aiheita asiantuntijapuhujien johdolla:

4.11.2021

-Tervetuliaissanat ja esittelykierros (Rohkeasti seniori -hanketyöntekijä)
-Vapaaehtoistoiminnasta: Salon Syty ry – salolaisten vammais- ja potilasjärjestöjen Yhdistävä Tekijä (Veera Hälli, SYTY ry)
-Senioritoiminnan mahdollisuudet (Salon senioreiden puheenjohtaja Juha Punta)
-tauko
-Vaikuttavaa viestintää - arjessa ja järjestössä (koulutussuunnittelija Niilo Nissinen, Kansio ry)
-tauko
-Seniorikansalaisen talous, testamentti ja edunvalvonta-asiat (luottojohtaja Teija Breilin ja lakiasiainpäällikkö Juha-Matti Toikka, OP Lounaismaa)
-Sukututkimus eläkeajan harrastuksena (senioriaktiivi Martti Attila)
-Loppusanat ja palaute

 

Kurssi on yksipäiväinen, maksuton ja siihen osallistuville tarjotaan kahvia sekä pientä purtavaa. Matkakuluista kurssin järjestämispaikalle kukin osallistuja vastaa itse.

Hyväksymme ensisijaisesti hankkeen kohderyhmään kuuluvat (lähivuosina eläkkeelle jääneet/jäämässä olevat). Voimme kuitenkin ottaa myös pidempään eläkkeellä olleita, mikäli paikkoja jää jäljelle.

Hyväksytystä kurssi-ilmoittautumisesta tulee vahvistus lomakkeella annettuun sähköpostiosoitteeseen.


Jos ilmoittaudut kurssille, mutta osallistumisellesi ilmaantuu jokin este, ilmoitathan asiasta mahdollisimman ajoissa sähköpostitse osoitteeseen rose@senioriliitto.fi. Ilmoittautumisen voi perua vaikka samana päivänäkin, flunssaoireisena tai huonovointisena kurssille ei tule osallistua.
Kansallinen senioriliitto ry
Salon Original Sokos Hotel Rikalan Uskela 1&2-kabinetit
Asemakatu 15, 24100 Salo
SALO

* merkityt ovat pakollisia maksuja